Ohjaus: James Wan
Pääosissa: Patrick Wilson, Rose Byrne, Lin Shaye,
Ty Simpkins, Barbara Hershey, Steven Coulter, Leigh Whannell,
Angus Sampson, Andrew Astor, Danielle Bisutti, Tom Fitzpatrick
Genre: Kauhu, Mysteeri, Jännitys
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Blumhouse-tuotantoyhtiön Riivattu-elokuva onnistui vakuuttamaan katsojat siitä, että konseptista voisi olla jotain suurempaakin revittävissä jatko-osien muodossa. Rahallinen menestys takasi myös sen, että seuraavan osan tekeminen olisi jopa kannattavaa kaikille osapuolille. Ohjaaja James Wanin ja käsikirjoittaja Leigh Whannellin osallistuminen projektiin oli kuitenkin se tärkein ehto, minkä Blumhousen perustaja Jason Blum elokuvalle asetti.
Samaan aikaan Wan työsti kuitenkin ensimmäistä Kirottu-elokuvaa, minkä vuoksi Riivatun jatko-osaa jouduttiin hieman työntämään aikajanalla pidemmälle. Vaikka alkuun kaksikko epäröikin jatko-osan mahdollisuutta sen erkanevien mahdollisuuksien valossa, päättivät he palata takaisin suunnittelupöydälle seuraavan osan merkeissä. Lopulta koko tiimi kerättiin onnistuneesti takaisin yhteen jatkamaan tarinaa eteenpäin muutamine uusine lisäyksineen.
Insidious: Chapter 2 on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut elokuva, joka menestyksestään huolimatta sai osakseen paljon kritiikkiä katsojien keskuudessa. Ei ainoastaan, että elokuvassa kritisoitiin vesitettyä tunnelmaa, mutta käsikirjoitus ja tarinankerronta sai paljon lokaa niskaansa. Itse katsoin elokuvan edellisen osan tapaan ensimmäisen kerran vasta julkaisun jälkeen, joten en ollut tuolloin perehtynyt asiaan tarkemmin. Tuolloin vielä pidin ensimmäisestä jatko-osasta jopa enemmän, mutta kokemattomuuteni vuoksi tämä tuntuikin vain veteen piirretyltä viivalta.
Vuonna 1986 Lorraine Lambert kutsuu demonologina ja meediona tunnetun Elise Rainierin auttamaan poikaansa Joshia, jota vanhan naisen pahaa suopa henki terrorisoi. Etsiessään paranormaalia ilmiötä paikan päällä Elise törmää kyseiseen henkeen, joka jättää tuntuvan merkin tämän käsivarteen. Nainen päättää tukahduttaa Joshin astraaliprojektiokyvyt hänen oman turvallisuutensa vuoksi ja manipuloimaan pojan muistia, jotta tämä ei pääsisi koskaan käsiksi tuonpuoleiseen.
Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin Joshin vaimoa Renai Lambertia kuulustellaan Elisen erikoislaatuiseen kuolemaan liittyen. Häntä varoitetaan, että jos Joshin sormenjäljet löydetään rikospaikalta, hänet asetetaan syytteeseen Elisen murhasta. Josh, Renai ja heidän lapsensa - Dalton, Foster ja Cali - muuttavat Lorraine-isoäidin taloon, jossa he alkavat jälleen kerran kokemaan outoja paranormaaleja tapahtumia. Välit odotetusti lämpiävät ja tilanne eskaloituu uudemman kerran.
Elokuva alustaa asetelmansa hyppäämällä ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Patrick Wilsonin esittämä Josh-isä oli vielä nuori poika. Edellisessä osassa saimme kuulla, että isälläkin oli poikansa tapaan poikkeuksellinen kyky vaellella henkimaailmassa. Tilanteen eskaloituessa Elise päätti korjata tilanteen ja elämä jatkui sen jälkeen pitkään vailla minkäänlaisia ongelmia. Kun Joshin poika, Ty Simpkinsin esittämä Dalton, vaelteli kadoksiin, joutui isäukko herättelemään kykynsä takaisin toimintakuntoon hakeakseen poikansa vaaran kynsistä. Valitettavasti hän toi mukanaan palan menneisyyttään...
Pääsemme katsojina mainiosti takaisin käsiksi ensimmäisen elokuvan luomaan maailmaan, vaikka miljöö ja asetelma onkin hieman muuttunut aiemmasta. Lähestymistapa konseptiin tuntuu kuitenkin osittain erilaiselta, minkä vuoksi katsojana sitä vähän hämmentyy ensimmäisen kolmanneksen aikana. Tekijät alkavat odotetustikin eskaloimaan tarinaa varhaisessa vaiheessa, mutta jokin tuntuu kuitenkin olevan vinossa. Ensimmäinen elokuva nojasi vahvasti puhtaaseen kauhuun, jossa oli fantasiaelementtejä mukana tuomassa erilaisia työkaluja tilanteen muovailemiseksi.
Vaikka jatko-osakin nojaa jonkin verran samankaltaiseen kauhuun, tuntuu se luonteeltaan eroavan jopa yllättävän paljon edeltäjästään. Fantasiapainotteiset elementit ottavat vahvasti otteen ruorista ja saammekin sen myötä hyvin erilaisen sukelluksen samaiseen konseptiin. Vaikka elokuva onkin painostava monella tapaa, se ei samalle tasolle kauhua tunnu juuri koskaan yltävän kestonsa aikana. Johtuuko tämä taas lähestymistavasta tai jostain muusta - en osaa sanoa, mutta se on kuitenkin varmaa, että tällä kertaa painimme erityyppisen pahan kanssa.
Elokuva on ristiriitainen kokemus kaiken kaikkiaan. Vaikka asetelma ja tarinakaaret kiehtovatkin vähintäänkin ajatuksen tasolla, tuntuu tuotos jakautuvan liikaa avartaakseen konseptiaan pintaa syvemmälle. Ensimmäinen osa erottui positiivisesti pienimuotoisuutensa vuoksi, kun taas jatko-osa yrittää parhaansa mukaan syventää tuttua asetelmaa ja todellakin sukeltaa sen ytimeen. Vaikka perusteiltaan tarina jatkaakin vanhalla tutulla tiellä, tuntuu toteutus paikoitellen vaeltelevan liikaa sivuteille ulosantonsa puolesta.
On myös merkillistä huomata, ettei ohjaaja James Wan yritä edes peitellä tarinansa pienempiä paljastuksiaan elokuvan aikana. Ne asiat, jotka vaikuttavat olevan vinossa, todennäköisesti myös ovatkin. Isä käyttäytyy omituisesti itsestään selvistä syistä ja sitä aletaankin korostamaan tarinan edetessä. Siinä sivussa monet kysymykset alkavat kuitenkin nousemaan katsojan mieleen pohdiskeltavaksi. Miksi nämä erikoislaatuiset tapahtumat seuraavat perhettä? Onko heillä jokin eksklusiivinen side henkimaailmaan vai ovatko he vain epäonnekkaita asian suhteen?
Vaikka vastauksia panttaillaankin kärsivällisesti, pitävät kysymykset katsojan hyvin investoituneena näytöllä tapahtuvaan. Elokuvan klaustrofobinen luonne välittyy poikkeuksellisen miellyttävästi katsojien vastaanotettavaksi. Ahtaat käytävät ja huoneet varmistavat sen, että vaara on lähempänä kuin koskaan aiemmin lukuisten kuolleiden kulmien vaaniessa taustalla. Vaikka tiedostammekin elokuvan edetessä tasan tarkkaan mitä vastapuolella on, emme osaa katsojina varmaksi pitää omia teorioitamme, joita tulee kyllä jatkuvalla syötöllä tiedostamattakin muovailtua mielen perukoilla.
On yllättävää myös todeta, että ohjaaja päättää nojata täydellä voimalla henkimaailmaan ja sen tarjontaan. Saamme tarinan aikana hyvin perusteellisen kuvan antagonisteista ja heidän taustoistaan, jota en kyllä odottanut elokuvalta ennakkoon. Kauhun genressä on tärkeää muistaa yleisenä normina, että mitä vähemmän vastapuolta paljastetaan ja näytetään, sitä kuumottavammaksi se alkaa automaattisesti muuttumaan. Tekijät päättivät kuitenkin kääntää tämän pöydän täysin päälaelleen, minkä vuoksi odotetustikin jännite vesittyy ajan kanssa. Onneksemme ohjaajalla oli vielä yksi ässä hihassa...
Vaikka kaksi ensimmäistä kolmannesta menevätkin kieltämättä ristiriitaisissa tunnelmissa, en koskaan olisi edes voinut odottaa siltä näin vahvaa käännettä viimeisen kolmanneksen aikana. Tämä käänne onnistuu yhdistämään kaiken aiemmin näkemämme ja kokemamme yhdeksi hyvin arvostettavaksi kokonaisuudeksi, joka kekseliäisyydellään yllättää kauttaaltaan. Ei ainoastaan, että aikajanoilla leikitellään moniulotteisella tavalla, mutta edellisenkin osan kysymykset alkavat saamaan kauan kaivattuja vastauksia. Rehellisesti, ilman tätä käännettä, elokuva olisi jäänyt keskinkertaiseksi.
Insidious: Chapter 2 on asiansa ajava fantasiapainotteinen kauhuelokuva, joka alustavasta ailahtelevuudestaan huolimatta onnistuu kääntämään katsojan puolelleen rohkeiden ja vahvojen ratkaisujen myötä. Vaikka pelkokerroin ei olekaan samalla tasolla edellisten näyttöjen valossa, onnistuu elokuva korvaamaan sen kiehtovuudellaan ja tietyllä ihmetyksen tunteellaan tehdäkseen kokonaiskuvasta miellyttävän vastaanotettavan. Vaikka jatko-osalla onkin omia rakenteellisia ongelmia matkassaan, onnistuu sen kokeilunhaluinen luonne ja syvä sukellus konseptin uumeniin pelastamaan sen keskinkertaisuudelta.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 26.6.2023
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti