Ohjaus: Danny Philippou, Michael Philippou
Pääosissa: Sophie Wilde, Alexandra Jensen, Joe Bird,
Miranda Otto, Otis Dhanji, Zoe Terakes, Chris Alosio,
Alexandria Steffensen, Marcus Johnson
Genre: Kauhu, Jännitys
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Harvemmin sitä tulee todistettua kokopitkiä elokuvia, joiden teosta vastaisivat YouTube-videotoistopalvelun suositut sisällöntuottajat. Jos niitä välillä näkeekin ohimennen, on jälki ollut yleisimmin sieltä heikommasta päästä, eikä suurin osa näistä nimikkeistä edes pääse maanlaajuiseen teatterilevitykseen. Tällä kertaa alkuasetelmat ovat kuitenkin astetta lupaavammat. Talk to Me on vuonna 2022 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva, jonka ohjauksesta vastaavat RackaRacka-kanavaa pyörittävät australialaiset Philippou-veljekset - Danny ja Michael.
Itse en rehellisesti olisi koskaan osannut kuvitellakaan, että näkisimme kaksikolta A24-tuotantoyhtiön rahoittamaa projektia puhumattakaan sen suuntauksesta. Veljekset ovat nimittäin tulleet enemmän tutuiksi energisistä ja räiskyvistä toimintavideoistaan, jotka ovat ylilyövyydellään kaivaneet itsensä läpi maailmanlaajuisen yleisön mieliin. Miehet ovat kuitenkin tehneet vuosien vieriessä muutamia vastaavanlaisia kauhua syleileviä projekteja aihealueen äärellä, joten on kiinnostavaa nähdä mitä valttikortteja he pitäisivät käsissään elokuvansa puolesta.
Seitsemäntoistavuotias Mia on yrittänyt kärsivällisesti saada rauhaa sielulleen menetettyään äitinsä, Rhean, kaksi vuotta aikaisemmin. Nuori naisenalku on harmikseen etääntynyt tietoja pimittävästä isästään, Maxista, joka on yrittänyt parhaansa mukaan löytää yhteisen kielen tyttärensä kanssa siinä onnistumatta. Mia onkin löytänyt väliaikaista lohtua parhaan ystävänsä Jaden perheestä, joka on ottanut hänet vastaan avoimin sylin. Eräänä iltana Mia, Jade ja Jaden pikkuveli Riley livahtavat ulos Hayleyn ja Jossin isännöimiin suosittuihin illanistujaisiin, joiden päänähtävyytenä toimii salaperäinen katkaistu balsamoitu käsi.
Tämän artefaktin uskotaan luovan yhteyden tuonpuoleiseen, jonka käyttämisestä on tullut nuorten kevyttä ajanvietettä. Rituaali koostuu muutamasta vaiheesta, jonka jälkeen käyttäjä joutuu minkä tahansa lähellä vellovan hengen riivaamaksi. Nuorten pitää kuitenkin katkaista side puolentoistaminuutin kohdalla tai muuten henki voisi jäädä elämään heihin vapaasti. Mia päättää ottaa rohkean uskonloikan kokeakseen sensaatioksi kuvaillun riivauksen. Vaikka onnistumisprosentti onkin yllättävän korkea, rituaalin luomat kummitustarinat seuraavat kuitenkin aina perässä. Mitä jos siitä tuleekin koukuttava tapa?
Uskaltaisin väittää, että valtaosa meistä on teini-iässään tehnyt jotain todella typerää - vähintäänkin jotain mitä on katunut myöhemmin elämässään tavalla tai toisella. Tuon ikäisenä tulee nimittäin tehtyä ja kokeiltua kaikennäköistä, mitä ei välttämättä aikuinen enää täydessä järjissään tekisi. Talk to Me lähteekin avartamaan tätä ideaa kauhun puolelle. Paperilla elokuva on varsin yksinkertainen ja ehkä liiankin tuttavallinen ilmestys kaiken kaikkiaan. Tämän vuoksi ainakin itse henkilökohtaisesti pelkäsin sen nojaavan vain tuttuihin kliseisiin ja tavanomaisimpiin ratkaisuihin, mutta tekikö se lopulta niin?
Sanotaanko näin, että päällepäin katsottuna elokuva mukailee vahvasti tämänkaltaisia nimikkeitä paljonkin, mutta pinnan alla lymyää kuitenkin paljon kiehtovia lisäyksiä ja yksityiskohtia, jotka tuntuvat avartavat konseptia varsin kiehtovaksi vastaanotettavaksi. Ottaen huomioon ohjaajien alkuperäisen taustan, on jopa yllättävää huomata, kuinka vakuuttavasti heiltä sujuu myös traditionaalisemman elokuvan teko. Talk to Me on elokuva, joka pitää sisällään paljon lupaavia piirteitä, vaikka Philippou-veljesten kokemattomuus ehkä paistaakin ajoittain lopullisesta jäljestä.
Kaksikko lähestyy konseptiaan rohkeasti ja varsin omaperäisestä näkökulmasta katsottuna. Vaikka päällepäin materiaali ei välttämättä vaikuta kovinkaan erikoiselta tai tavanomaisesta poikkeavalta, paljastuu rivien välistä monia syvällisiä korrelaatioita ja viittauksia, joihin pystyy syventymään vaivattomasti katsojankin näkökulmasta katsottuna. Pääsemme helposti käsiksi käsiteltäviin hahmoihin ja ympärillä avautuvaan australialaiseen ympäristöön, joka yliluonnollisista piirteistään huolimatta vakuuttaa uskottavuudellaan. Vaikka kaikkia hahmoja ei aina ihan toivotulla tavalla avarreta tarinan edetessä, on olennainen keskittyminen siitä huolimatta oikeassa paikassa.
Sophie Wilden esittämä Mia saa osakseen yllättävän syvällisen tarinakaaren, jonka aikana hän todellakin kokee valintojensa seuraamukset. Karma pelaa samaistuttavalla tavalla korttinsa pöytään, kun nuori naisenalku yrittää selvitä menneisyyden haamuistaan ja eteen tulleista ongelmistaan. Hän joutuukin pakon edessä kohtaamaan sen kaiken ja mitä painostavimmalla tavalla. Elokuvassa esitelty katkaistun käden näköinen balsamoitu artefakti tuo konseptiin tarvittavaa mysteeriä, joka sekä kiehtoo, että omalla tavallaan myös pelottaa salaperäisyydellään. Emme tiedä siitä juuri mitään, mikä antaa tilaa laukkaavalle mielikuvitukselle.
Sen nojaan se lopulta jääkin, sillä mitään konkreettista selitystä sen syntyyn tai tarkoitusperään liittyen ei elokuvalta koskaan tule. Sen verran on tosin mainittava, että kädenpuristus on sen verran universaalinen tapa maailmalla, että sen merkitykseen voi kaikki varmasti samaistua. Se yleensä tarkoittaa sopusuhtaisuutta ja ystävällisyyttä, mutta tässä elokuvassa se ajatus käännetään täysin päälaelleen. Tässä asiayhteydessä se merkkaa uskonhyppyä tuntemattomaan, joka ei ole turvallinen alkuunkaan. Tämä on kuin suora lainaus vanhemmilta, eli ''älä joudu väärien ihmisten kanssa tekemisiin.'' Valitettavasti näitä kaverisuhteita syntyy, eikä niille voi välttämättä mitään sillä hetkellä.
Artefaktilla on myös toinen kiehtova vertauskuva, joka nojaa vahvasti nuorison juhlakulttuuriin: etenkin alkoholiin ja huumausaineisiin. Hahmot jäävät kokeilun myötä niin sanotusti vangitsevaan imuun, joka tuo varmasti hetkellistä euforiaa kullekin, mutta joka samalla voi muuttua koukun myötä pitkäjänteisemmäksi ja kriittisemmäksi ongelmaksi. Kuten mainitsinkin jo aiemmin teini-iässä näitä riskejä otetaan holtittomammin, mikä taas johtaa useammin virheisiin ja lopulta sen seurauksena katumukseen. Jo ensiminuuteista lähtien elokuva leikittelee ajatuksella ja istuttaa muutamia tärkeitä yksityiskohtia, jotka avartuvat loppua kohden hyvinkin miellyttävällä tavalla.
Vaikka elokuva nojaakin ajoittain kliseisemmän kauhun puolelle, onnistuu se myös yllättämään hienovaraisemmilla ratkaisuillaan, jotka painostavat ihan ajatuksenkin tasolla. Kaikkia hyppysäikäytysmahdollisuuksia ei käytetä turhaan jännityksen purkamiseksi, vaan sitä pyritään myös ylläpitämään epämiellyttävillä kuvilla ja ideoilla aina aika ajoin, mikä on hienoa nähdä. Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on poikkeuksellisen vakuuttava näinkin pieneksi tuotannoksi. Audiovisuaalisesti se onnistuu välittämään elämyksensä uskottavasti näytön toiselle puolelle ja yliluonnolliset ratkaisut loistavat käytännönläheisellä luonteellaan.
Talk to Me on vakuuttava kauhuelokuva, joka yllättää positiivisesti muuntautuvalla luonteellaan ja omaperäisellä lähestymistavallaan. Vaikka rakenteellisesti elokuvassa onkin muutamia vajaavaisuuksia, onnistuu se sementoimaan olennaiset yksityiskohdat varsin jouhevaksi kokonaisuudeksi. Kannattaa kuitenkin tiedostaa myös se heti kättelyssä, ettei se välttämättä tule olemaan kaikkien kuppi teetä. Itsekin jäin pohdiskelemaan näkemääni pidemmäksi aikaa, jotta saisin kaikki vastaanotetut vertauskuvat ja symbolistisuudet puitua kasaan yhtenäiseksi kokonaiskuvaksi. Elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen ja on hienoa nähdä, että Philippou-veljekset ovat saaneet alalla lennokkaan alun uralleen.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 2.8.2023
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti