Ohjaus: Sean S. Cunningham
Pääosissa: Betsy Palmer, Adrienne King, Harry Crosby,
Jeannine Taylor, Laurie Bartram, Kevin Bacon, Mark Nelson,
Robbi Morgan, Peter Brouwer, Rex Everhart, Ronn Carroll
Genre: Kauhu, Mysteeri, Jännitys
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
''Ki! Ki! Ki! Ma! Ma! Ma!''
Kauhun lajityyppiä mullistaneen Halloween - naamioiden yö -elokuvan, sekä sen menestyksekkään teatterikierroksen innoittamana yhdysvaltalainen tuottaja ja elokuvaohjaaja Sean S. Cunningham julkaisi mainoksen oman slasher-elokuvansa myyntiä varten Variety-lehteen, joka veti odotetustikin monia tärkeitä silmäpareja puoleensa. Suuret tuotantoyhtiöt kiinnostuivat projektista ja alkoivat tunnollisesti taistelemaan sen levitysoikeuksista. Pienellä budjetilla kyhätty Perjantai 13. -elokuva sai kuin saikin tarvittavat työkalut teatterikierrostaan varten ja loput onkin historiaa.
Perjantai 13. on vuonna 1980 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva, joka synnytti ensimmäisen Halloweenin vanavedessä kuumeisen slasher-elokuvien trendin. Se ei ainoastaan mukaillut inspiraatiotaan ideologisesti, mutta kehitti myöhemmin tulleille vastaavanlaisille elokuville sen yksinkertaisimman ja suoraviivaisimman toteutustavan kunniaan. Vaikka kyseistä elokuvasarjaa ei ehkä pidetä yhtä suuressa arvossa kuin monia muita ikonisia nimikkeitä laadullisesta näkökulmasta katsottuna, on se pysynyt kannattajien mukana vuosikymmenten ajan löytäen aina tiensä slasher-aiheisiin keskusteluihin.
Vuonna 1980, kuorma-autonkuljettaja Enos ajaa Crystal Lake -leirintäalueen uudeksi kokiksi ja kokiksi palkatun Annien kohti toivottua määränpäätä. Matkan aikana mies varoittaa tätä leirintäalueen levottomasta menneisyydestä, joka alkoi, kun nuori poika hukkui viereiseen järveen. Samaan aikaan Crystal Lake -leirintäalueen omistaja Steve Christy, sekä muiksi ohjaajiksi palkatut Ned, Jack, Bill, Marcie, Brenda ja Alice kunnostavat ränsistyneitä mökkejä uusia avajaisia varten. Ukkosmyrskyn lähestyessä Steve päättää lähteä kaupunkiin hakemaan lisää tarvikkeita, kun taas paikan päälle jääneet nuoret huomaavat pian joutuneensa verisen kissa-hiiri-leikin keskelle.
Perjantai 13. on yksi niistä elokuvasarjoista, joiden olemassaolon tiedostin vallan mainiosti ja jonka yksittäisiä osia saatoin ehkä jopa nuoruudessani vilkaistakin, mutta jotka eivät ole koskaan oikein jääneet elämään mielen perukoille muistettavimpina tapauksina. Perjantai 13. -elokuvia pidetäänkin etenkin vannoutuneen kannattajakuntansa puolesta yhtenä ikonisimmista slasher-tuotoksista kautta aikain, vaikka epäilijöitäkin ja toisin ajattelevia löytyy runsaasti maailmalla vastapainona. Vaikka en itse paljoa viime katselukerrasta muistanutkaan ennakkoon, annoin elokuvalle reilun mahdollisuuden positiiviseen yllätykseen.
Sanotaanko näin, että syy muistamattomuuteen oli perin selkeä. Perjantai 13. on tuotos, joka on paperilla poikkeuksellisen yksinkertainen ja suoraviivainen kauhuelokuva. Se ei mullistavalta näytä, eikä varsinaisesti siltä edes tunnu, vaikka onnistuikin samalla luomaan ehkä kliseisimmän kaavan vastaavanlaisille elokuville tulevaisuutta ajatellen. Vaikka elokuva saikin inspiraationsa erinomaisesta Halloween - naamioiden yö -elokuvasta, tuntuu se siltikin jäävän kaikilla osa-alueilla tämän hyytävään varjoon. Perjantai 13. alustaa asetelmansa luomalla mysteerin Crystal Lake -leirin ympärille ja sen kirotun oloiselle olemukselle.
Vaikka alkuun materiaali tuntuukin herättävän kiinnostuksen, alkaa se vesittymään yhä enemmän ja enemmän mitä pidemmälle tarinaa ruvetaan viemään eteenpäin. Tämä johtuu monesta asiasta, mihin on syytä paneutua. Monet voivat toki väittää, ettei rakenteellisilla seikoilla ole mitään merkitystä slasher-elokuvien maailmassa, mutta senkin pitäisi kyllä vaikuttaa kokonaisvaltaiseen katselukokemukseen jollain tasolla. Näin näen asian ainakin omissa kirjoissani. Ottaen huomioon, että elokuvan sanotaan nojaavan pääpainotteisesti vain viihdearvoon ja tappoihin, jää sekin puoli parhaimmillaan vain asiansa ajavalle tasolle.
Ei ainoastaan, että hahmot ovat järkyttävän yksiulotteisia lampaita, joita metsästetään leirintäalueella yksitellen, mutta tarina ei itsessäänkään tunnu koettelevan konseptin rajoja ollenkaan ratkaisujensa puolesta. Tämän vuoksi katsojana sitä ei välttämättä tunnu saavan minkäännäköistä yhteyttä elokuvaan, mikä saisi edes alkukantaisia tunteita hereille tulevia koitoksia varten. Tunnelmallisesti elokuva onnistuu paikoitellen luomaan todella mystisen ja piinaavan ilmapiirin, jota eristetty miljöö korostaakin hienosti. Esteettisesti elokuva nojaa vahvasti pimeyteen ja rakeiseen sateeseen, minkä vuoksi materiaali saattaa ajoittain näyttää hiukan vaikeasti hahmotettavalta.
Koska elokuvan pääpaino on perimmiltään tappokohtauksissa, täytyy siihenkin puoleen paneutua jollain tasolla. Vaikka yksittäiset ratkaisut ovatkin ajoittain kekseliäitä luonteeltaan, jää toteutus monissa tapauksissa varsin vaisuiksi vastaanotettaviksi. Ei välttämättä esillepanon puolesta, mutta itse kontekstin ja vaikutuksen. Käytännön efektit nimittäin osaavat parhaimmillaan miellyttää silmää kaikessa alkukantaisuudessaankin. On myös hienoa nähdä, kuinka elokuva päättää leikitellä kamerakulmillaan. Pääsemme nimittäin paikoitellen näkemään tapahtumia tappajan silmien kautta, mikä tuo omaa tunnelmallista lisäarvoa visuaalisuuteen.
Miten elokuvan lupaava mysteeripuoli toimii sitten käytännössä? Vaikka tarinan suurimman juonenkäänteen jälkeinen vaihe jääkin hieman mitäänsanomattomaksi pitkittelyksi, on käänne itsessään todella yllättävä etenkin ensimmäisellä katselukerralla. Kortit pidetään nimittäin niin visusti omana tietona, ettei katsoja pääse oikein niitä arvailemaankaan ensimmäisen puoliskon aikana. Vasta kun tilanne ajautuu h-hetken äärelle, alkavat epäilykset nousemaan kattoon. Siitä huolimatta vaikutus on miellyttävä. Uusintakatsastuksella se ei enää samalla tavalla tietenkään toimi, mutta ideana ratkaisu on kiehtova perimmiltään.
Perjantai 13. on lupaavasta ja mystisestä luonteestaan huolimatta varsin keskinkertainen elokuva. Vaikka viihdepuoli osaa paikoitellen ajaa asiansa, jää kokonaisvaltainen kokemus poikkeuksellisen mitäänsanomattomaksi vastaanotettavaksi. Elokuva ei ole kiinnostunut minkään sortin siteen luomisesta, minkä vuoksi sen vaikutuskin vesittyy nopeasti maan rajalle. Tunnelmallisesti se yrittää kyllä luoda piinaavaa ilmapiiriä konseptin ympärille, mitä katsojana arvostaa, mutta paljoa muuta se ei materiaalinsa puolesta juurikaan tarjoa. Jos jotain positiivista voin sanoa, niin ainakin Harry Manfredinin tahdikkaat ja hyytävät sävellykset osuvat maaliinsa, eikä siitä voi edes mitään varsinaista kritisoitavaa keksiä.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 13.10.2023
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti