Ohjaus: Ridley Scott
Pääosissa: Paul Mescal, Pedro Pascal, Joseph Quinn,
Fred Hechinger, Lior Raz, Derek Jacobi, Connie Nielsen, Denzel Washington,
Tim McInnerny, Alexander Karim, Rory McCann, Alec Utgoff
Genre: Draama, Toiminta, Historia
Kesto: 2 tuntia 28 minuuttia
Vuonna 2000 brittiläinen Ridley Scott tarjosi valkokankailta katsoville tahoille todellisen entisaikaan sijoittuvan spektaakkelin Gladiator-elokuvan muodossa, joka otti paikkansa näyttävästi elokuvahistoriassa. Vaikka se ei välttämättä historiallisesti yksityiskohdiltaan ollutkaan kovinkaan uskollinen sovitus roomalaisesta maailmasta tai oikeista tarinoista, onnistui se vaikuttavasti imaisemaan katsojan kuin katsojan mukaansa vahvan illuusionsa alle, jonka alla syvällinen tarina ja merkityksellinen sanoma antoi jopa itse toivolle uudenlaisen ilmeen modernissa maailmassa.
Jatko-osa on ollut tekeillä jo siitä lähtien kun edeltäjä oli lakaissut kaiken huomion ja arvostuksen itseensä menestyksekkään teatterikierroksensa jälkeen. Vaikka esituotanto etenikin varsin hyvällä tahdilla eteenpäin, tuntui vihreän valon näyttäminen pitkittyvän yhä pidemmälle ja pidemmälle tulevaisuuteen, kunnes studion komplikaatiot pakottivat projektin syväjäähän. Yli viidentoista vuoden jälkeen idea jatko-osasta alkoi saamaan uutta nostetta ja suunnitteluprosessi saatiin uudemman kerran liikkeelle. Kaksikymmentäneljä vuotta myöhemmin Gladiator saa kuin saakin lopulta jatko-osansa.
Sanotaanko näin, että odotukseni elokuvaa kohtaan olivat monen muunkin tahon lailla todella skeptiset ja varautuneet. En ainakaan itse nähnyt mitään järkevää syytä tehdä tuon kaliiperin elokuvalle jatkoa, mutta tässä sitä taas ollaan. Annoin Scottille kuitenkin mahdollisuuden. Markkinointimateriaalia olen yrittänyt välttää parhaani mukaan pitääkseni kortit tiukasti sylissäni, mutta olen kuullut monilta tahoilta juuri ennen katsastustani, että trailerit ovat aiheuttaneet valtavia purkauksia elokuvia rakastavien keskuudessa. Onko Gladiator II tuomittu kohtaamaan kuolettavan turmionsa vai onko sillä jopa toivoa?
Noin kaksi vuosikymmentä vuotta on kulunut Maximus Decimus Meridiuksen viimeisestä sankarillisesta teosta. Hänen ja Lucillan poika - Lucius elää tätä nykyä vaimonsa kanssa Numidiassa, Rooman valtakunnan provinssissa. Eräänä päivänä kenraali Marcus Acaciuksen johtamat roomalaiset joukot hyökkäävät miehen kotikaupunkiin tappaen kaiken tieltään ja vangiten selviytyneet paikalliset orjuuteen. Sieltä gladiaattoriareenalle tiensä määrätietoisesti raivaava Lucius päättää taistella rakkaidensa puolesta kostaakseen kokemansa tragedian.
Gladiator II on elokuva, jolla on ollut järkälemäiset odotukset oikeastaan mistä tahansa näkökulmasta katsottuna. Vaikka ensimmäistä elokuvaa rakastavat ovatkin olleet todella skeptisiä jatko-osan suhteen - minä mukaan lukien - on sen tulo tietenkin kiinnostanut jokaista tahoa tavalla tai toisella. Olkoot se hyvässä tai pahassa mielessä. Lähdetään vaikka siitä liikkeelle, että elokuva pitää sisällään tutuhkon tarinakaaren suuremmassa mittakaavassa katsottuna ja tiettyjä yksityiskohtia on kierrätetty tarkoituksella tietynlaisen poeettisuuden ylläpitämiseksi ja kokonaisvaltaisen ympyrän sulkemiseksi.
Toki, ohjaaja Scott olisi voinut muuttaa lähestymistapaa enemmän selkeän yksitoikkoisuuden välttämiseksi, mutta siitäkin huolimatta jatko-osalla on paljon muutakin kiehtovaa tarjottavanaan, mikä joko avartaa maailmaa entisestään tai korostaa aiemmasta poikkeavia elementtejä tuoden ne etualalle. Seuraamme elokuvassa Paul Mescalin esittämää Lucius Verusta, joka on jättänyt hektisen lapsuuden taakseen ja löytänyt oman muusansa Numidian mailla. Mies on tietoisesti pitänyt historiansa mielensä kolkoilla perukoilla sen sydäntä särkevän luonteen vuoksi.
Valitettavasti tähän tulee muutos, kun mies joutuu kohtaamaan tutut kasvot ja ympäristön uudemman kerran ikävän tragedian seurauksena. Vaikka tarinan tärkeimmät osumakohdat tuntuvat osuvan melkein ''uskonnollisesti'' samoihin paikkoihin, ovat hahmojen roolit muuttuneet hieman aiemmasta. Lucius toimii elokuvassa toki päähahmona, mutta monet sivuhahmot saavat tällä kertaa paljon enemmän keskittymistä osakseen kuin mitä heiltä ennakkoon ehkä odottaisi. Merkittäviä pelinappuloita on kourallisen verran ja elokuvan mysteeri nojaa enemmänkin siihen, että kuka toimii tarinassa varsinaisena antagonistina.
Ohjaaja nimittäin leikittelee ajatuksella jonkin aikaa ensimmäisen kahden kolmanneksen aikana. Vaikka tapahtumat ehkä vaikuttavatkin etenevän itse hetkessä vailla sen suurempia yllätyksiä, on muutos hahmoissa huomattavan suuri esimerkiksi alkuasetelmiin verrattuna. Niin sanottu ''Rooman unelma'' on tätä nykyä mennyttä. Sitä johtavat kaksi lapsellista ja äkkipikaista keisaria - Joseph Quinnin esittämä Geta, sekä Fred Hechingerin esittämä Caracalla, jotka vähät välittävät politiikasta ja sen tuomista vastuista. He nauttivat olostaan täysin rinnoin ja leveilevät rikkauksillaan muiden ihmisten edessä.
Pelipöydällä on myös Pedro Pascalin esittämä kenraali Marcus Acacius, joka on suuressa valta-asemassa heikkenevässä Rooman valtakunnassa. Kiehtovinta tässä on se, että vaikka mies tekeekin keisarien toiveista totta, kyseenalaistaa hän jatkuvasti tekojaan moraalisesta näkökulmasta katsottuna. Denzel Washingtonin esittämä Macrinus on orjanomistaja, joka on noussut itse alamaistensa tilanteesta omaan asemaansa raivaten tiensä amfiteatterin taisteluissa ansaittuun vapauteen. Tämä moneen suuntaan harjaantuva vastakkainasettelu ja motiivien kirjo tekee tarinan seuraamisesta varsin miellyttävän seurattavan.
Audiovisuaalisesta näkökulmasta katsottuna jatko-osa pitää massiivisen spektaakkelinsa äärirajat venytettyinä. Kuvaus on erinomaista kaikin puolin ja se mukailee monella tapaa edeltäjänsä tyyliä korostaen megalomaanista skaalaa, sekä toiminnan hetkisyyttä. Värimaailma on ehkä astetta kylläisempää sorttia, mikä antaa elokuvalle enemmän lumoa hohdokkaasta Roomasta. Visuaaliset efektit taas ovat ristiriitaisempi seikka. Osa niistä toimivat poikkeuksellisen upeasti näytöllä, kun taas toiset hyppäävät ikävällä tavalla silmille. Etenkin joissain eläinkohtauksissa haastavuuden huomaa selkeästi.
Sävellyksistä vastaava Harry Gregson-Williams onnistuu lainailemaan sopivissa määrin Hans Zimmerin kaunista työtä, mutta tuo siihen lisäksi myös oman eeppisen mausteensa, mikä antaa oman pahaenteisen luonteensa elokuvalle. Roolisuoritukset ovat odotetustikin loistavalla tasolla, vaikka en nyt lähtisikään siihen kelkkaan, että yksikään lakaisisi työllään muita maton alle. Historiallinen uskottavuus on asia, joka toistuu kerta toisensa jälkeen ohjaajan entisaikaan sijoittuvissa töissä. Kyllä, se ei ole edellisenkään elokuvan tapaan dokumentaarisella tasolla, mutta se inspiroituu selkeästi oikean elämän tapahtumista ja ihmisistä.
Tosin sen ei pitäisikään olla. Kyseessä ei ole kuitenkaan dokumentaarinen elokuva, vaan entisajasta inspiroitunut historiallinen eepos, joka ottaa vapauksia muovaillakseen tarinastaan mahdollisimman vangitsevan ja viihdyttävän seurattavan. Elokuva yhdistelee faktapohjaisia piirteitä puhtaaseen fiktioon ja tekee sen parhaimmillaan varsin vangitsevalla tavalla. Se on kyllä sanottava, että vaikka Gladiator II ajoittain herättääkin tunteita, on se kaivattu sielukkuus hieman hakusessa. Paikoitellen se löytää niitä täydellisiä hetkiä hehkuakseen, mutta se ei huuda samalla tavalla merkityksellisyyttä kuin mitä edellinen osa teki. Yllättävän toimiva jatko-osa, jonka onnistumista en todellakaan osannut odottaa.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 12.11.2024
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti