Nosferatu (2024) - arvostelu

 

Ohjaus: Robert Eggers

Pääosissa: Lily-Rose Depp, Nicholas Hoult,

Bill Skarsgård, Aaron Taylor-Johnson, Emma Corrin,

Willem Dafoe, Ralph Ineson, Simon McBurney

Genre: Fantasia, Kauhu, Mysteeri

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Nosferatu on vuonna 2024 ensi-iltansa maailmalla saanut fantasiapainotteinen kauhuelokuva, joka toimii jo toisena uusintaversiona F. W. Murnaun ohjaamalle vuonna 1922 ensi-iltansa saaneelle samannimiselle mykkäelokuvalle. Se inspiroituu kaikkien aiempienkin versioiden tapaan Bram Stokerin vuonna 1897 julkaistusta Dracula - vanha vampyyri -romaanista, jonka tarinaa ja hahmoja on sovitettu eri median muotteihin jo monien satojen kertojen edestä. Kyse on täten poikkeuksellisen suositusta ja ajattomasta nimikkeestä, jonka läsnäolosta tulemme nauttimaan todennäköisesti loputtomasti.

Konseptin uudistetusta visiosta vastaa tällä kertaa yhdysvaltalainen Robert Eggers, joka on onnistunut jo muutaman vuoden ajan pitämään itsensä yhtenä liikkuvien kuvien lupaavimmista ohjaajista ja näytöt ovat olleet todella vahvoja tukeakseen väittämää. Elokuvan oli alun perin määre toimia Eggersin toisena kokopitkänä ohjauksena, mutta mies päätti lopulta siirtää projektia myöhemmäksi. Herran intohimoprojektiksi tunnustettu Nosferatu rullasi kovaa tahtia taustalla vuodesta 2015 lähtien, vaikka mitään konkreettista ei julki vuotanutkaan ennen vuotta 2022.

Tuolloin päänäyttelijöiden virallisen julkistuksen myötä varsinainen ''pörräys'' elokuvan äärellä alkoi vahvistumaan selkeämmäksi. Sanotaanko näin, että omat henkilökohtaiset odotukseni sitä kohtaan olivat todella luottavaiset ottaen huomioon ohjaajan menestyksekkään filmografian ja sen vaikutuksen yleisiin katselumieltymyksiini viimeisten vuosien saatossa. Markkinointimateriaaleja vain pariin otteeseen katsoneena olin myyty ajatukselle jo ensimmäisellä aloittamalla. Onnistuuko ohjaaja Robert Eggers jatkamaan voitokasta taivaltaan alalla?

Nosferatu-elokuva sukeltaa vuoden 1838 Saksaan, jossa nuoripari Ellen ja Thomas Hutter ovat menneet hiljattain naimisiin toiveissaan vakaa perheellinen elämä. Thomasin koeaika kiinteistövälittäjänä on sujunut pääosin asiansa ajavasti, mutta varmistaakseen vielä vakituisen työroolinsa firmassa hänen on matkustettava Itä-Euroopan perukoille lyödäkseen elämänsä kaupat mysteerisen kreivi Orlokin kanssa. Samaan aikaan Ellenin todellisuutta ennakoivat painajaiset voimistuvat ja viittaavat pahaenteiseen tulevaan.

Lähdetään liikkeelle siitä, että kyllä, konseptina ja tarinana alkuperäismateriaali on varmasti kaikille tuttu tavalla tai toisella. Jos ei Nosferatu-elokuvien, niin viimeistään Dracula-teosten kautta. Robert Eggersin Nosferatu ei välttämättä sovituksena tarjoa temaattisesti tai tarinallisesti tavanomaisesta poikkeavia ideoita, mutta se yhdistelee näitä entuudestaan tuttuja elementtejä yllättävän luonnollisella ja järkeenkäyvällä tavalla luoden omanlaisensa näkemyksensä konseptiin. Pakollisena pahana toimiva muotti on tätä nykyä jo kulutettu kyseisen tarinan osalta, eikä sitä pysty valitettavasti pakenemaan.

Jos se jo itsessään aiheuttaa katsojalle ongelmia, niin elokuva tulee olemaan hankala vastaanotettava myös muistakin näkökulmista katsottuna. Vaikka teos toimiikin ikään kuin suurena hatun nostona kaikille aiemmille sovituksille, onnistuu se siitä huolimatta löytämään myös oman kaistansa omaperäisyyden merkeissä. Siihen palaamme tuota pikaa. Ensimmäisen kolmanneksen aikana ohjaaja toivoo katsojaltaan paljon malttia, mutta kun tämä kärsivällinen alustus saatetaan vihdoin maaliinsa, alkaa elokuva maksamaan toden teolla odotustaan takaisin ja vieläpä kaikilla osa-alueilla.

Viimeistään toisesta kolmanneksesta eteenpäin Nosferatu kahmaisee katsojan kuin katsojan mukaansa syventyen yhä enemmän ja enemmän konseptin kiehtoviin mytologisiin yksityiskohtiin. Okkultismin ympärille sitoutuva mytologia ottaa paljon vaikutteita erilaisista historiallisista teksteistä ja uskomuksista, jotka heräävät elokuvassa poikkeuksellisen upeasti eloon. Saamme myös hieman osviittaa siitä minkälainen on idästä vaaniva vaara luonteeltaan ja peruspilareiltaan. Sen lisäksi on hienoa nähdä, että elokuva ja sen pelinappulat ottavat oman aikansa viedessään tarinaa eteenpäin.

Asioiden kanssa ei hätäillä turhaan, vaan niiden annetaan tapahtua omalla nojallaan. Suurimmat paljastuksetkin ilmestyvät näytölle luontevalla rytmillä ja oikein ajoitettuina, mikä taas tunnelmallisesti iskee omanlaisensa piristyspiikin jo entuudestaan tuttuun konseptiin. Käsiteltävät hahmot tuovat elokuvalle valtavasti lisäarvoa erilaisten perspektiivien ja näkemysten muodossa, jotka avartavat itsessäänkin käsiteltäviä tapahtumia ja niitä koristavia teemoja näyttävällä tavalla. Heitä näyttelevät tahot ovat huikeita näytöllä, eikä panoksesta voi ottaa kyllä mitään pois, kun näkee lopputuloksen.

Ellen Hutteria esittävä Lily-Rose Depp antaa kaikkensa roolille ja sen näkee jo kaukaa. Ei ainoastaan, että nainen joutuu näytellessään operoimaan henkisesti vaativassa tilassa, mutta roolin fyysinen kuormitus yllättää katsojan täysin varteenotettavuudellaan. Vaikuttavimmista tahoista on tarjottimelle myös nostettava kreivi Orlokia esittävä Bill Skarsgård, jonka läsnäoloa ei tunne, ei näe, eikä edes tiedosta ilman kirjallista varmistusta. Tämä toki on myös nyökkäys elokuvan puvustuksen ja maskeerauksen ryhmille, jotka onnistuivat kuin onnistuivat kadottamaan miehen täysin selkäpiitä karmivan hahmon ihon alle.

Artistisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on toden teolla mestarillinen osoitus ohjaajan kyvykkyydestä ja tämän vahvempaakin vahvemmasta visiosta, joka puhuttelee katsojia nimikkeestä huolimatta. Ei ainoastaan, että Nosferatu on toistaiseksi herran filmografian näyttävin aikaansaannos, mutta sen tuotannollinen kädenjälki hakee kieltämättä vertaistaan. Yhtä yksityiskohtaa lukuun ottamatta pidän elokuvaa lähes täydellisenä visuaalisena representaationa konseptista. Robin Carolanin unenomaiset ja pahaenteiset sävellykset herättävät goottimaiset tapahtumapaikat myös vaikuttavasti eloon.

Nosferatu on todella kärsivällinen, poikkeuksellisen synkkä, vangitsevan poeettinen elokuvasovitus ikonisesta alkuperäismateriaalista, joka tuntui jo kaiken nähneeltä ennakkoon ajatellen. Vaikka tarinallisesti sillä ei välttämättä olekaan paljon uutta sanottavanaan, tarjoaa se monenlaisia kiehtovia perspektiivejä käsiteltävään mytologiaan ja hahmoihin, joita ei ehkä samalla tavalla huomioinut aiemmissa sovituksissa. Elokuvan ote on yllättävän tiukka pitkin kestoaan, enkä uskonut sen iskevän näin lujaa välttämättä ensimmäisellä katselukerralla, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan.

Eggersin saumaton kädenjälki näkyy vahvasti vanhaa kieltä mukailevassa käsikirjoituksessa, tarinan tahdikkuudessa ja sen esillepanossa. Jos jotain mies osaa tehdä jo varmasti, niin entisajan yksityiskohtien eloon herättämisen. Herra ottaa aina töissään huomioon pienetkin yksityiskohdat huomioon tehdäkseen satumaisista miljöistään mahdollisimman uskottavia vastaanotettavia. Tämä elokuva ei ole poikkeus. Nosferatu ei välttämättä tule olemaan kaikkien kuppi teetä, mutta sehän on jo tuttua kyseiselle ohjaajalle. Ehdottomasti yksi parhaimmista elokuvasovituksista aiheeseen liittyen.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 11.12.2024

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com