Paddington seikkailee | Paddington in Peru (2024) - arvostelu

 
Ohjaus: Dougal Wilson
Pääosissa: Ben Whishaw, Hugh Bonneville, Emily Mortimer,
Olivia Colman, Antonio Banderas, Carla Tous, Madeleine Harris,
Samuel Joslin, Julie Walters, Jim Broadbent, Imelda Staunton
Genre: Seikkailu, Komedia, Perhe
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Loistavan ensimmäisen osan ja erinomaisen ensimmäisen jatko-osan jälkeen oli aika siirtyä Paddington-elokuvasarjassa trilogian päättävän osan pariin. Kuten edellisessäkin arvostelussa tuli mainittua, elokuvat perustuvat brittiläisen Michael Bondin luomaan hahmoon Karhuherra PaddingtoniinBondin kerrotaan keksineen hahmon nähdessään nallepehmolelun Paddingtonin juna-aseman kupeessa sijaitsevan myymälän ikkunassa.

Hän osti ainoan myynnissä olleen nallekarhun vaimolleen lahjaksi ja inspiroitui kirjoittamaan siitä kirjan. Loppu onkin sitten historiaa. Tavallisesti laadukkaiden avausosien jälkeen elokuvasarjojen ensimmäiset jatko-osat tuppaavat rypemään vääjäämättömästi pohjamudissa, mutta tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt. Itseasiassa päinvastoin. Paddington 2 osoittautuikin varsinaiseksi täysosumaksi kriittisestä näkökulmasta katsottuna, sekä tienestiensä puolesta.


Aiemmista osista vastannut Paul King siirtyi sivuun ohjaajan pallilta keskittymään muihin projekteihin ja tilalle palkattiin brittiläinen debytoiva Dougal Wilson. Rehellisesti sanottuna, odotukseni olivat edellisen osan tapaan pelonsekavat johtuen juurikin ohjaajanvaihdoksesta. Päätin kuitenkin avartamaan mieleni katsastuksen lähestyessä antaakseni sille reilun mahdollisuuden. Onnistuuko ensikertalainen jatkamaan elokuvasarjan voitokasta lentoa vai alkaako jälki rakoilemaan kokemattomuuden johdosta?

Karhuherra Paddingtonin elämä Lontoossa on alkanut muovautumaan yhä selkeämmäksi ja selkeämmäksi. Hän saa oman virallisen passinsa ja on onnistunut löytämään oman paikkansa rakastavasta Brown-perheestä. Eräänä päivänä Paddington saa kirjeen perulaisesta karhujen vanhainkodista, jossa kerrotaan Lucy-tädin käyttäytyvän oudosti. Sen myötä perhe päättää matkustaa Peruun tapaamaan häntä. Saavuttuaan paikan päälle heille selviää, että tämä on lähtenyt omin avuin viidakkoon ja kadonnut sen seurauksena.


Paddington seikkailee on elokuva, joka ponnistelee kovasti pitääkseen edeltäjiensä tasoa yllä. Vaikka siinä onkin paljon loistavia elementtejä pöytään katettuna, tuntuu se silti uupuvan sitä jonkin sortin viimeistelevää tekijää, mikä veisi konseptin toivotulle tasolle. Tarinallisesta näkökulmasta katsottuna elokuva ottaa astetta geneerisemmän suunnan, jonka myötä yllätykset ovat minimissä ja tapahtumat pysyvät poikkeuksellisen ennalta-arvattavina.

Elokuvan ensimmäinen kolmannes lupailee kuitenkin paljon alustaessaan asetelmaa uudelle seikkailulle, joka tällä kertaa viedään pois brittiläiseltä saarelta. Maisemanvaihdos on kieltämättä ihan paikallaan ja se antaa luonnollisesti variaatioita viedä kokonaisvaltaista tarinakaarta uusiin suuntiin keskittyessään Karhuherra Paddingtoniin ja Brownin perheeseen. Pääsemme elokuvassa hyvin käsiksi nuoren karhun menneisyyteen ja sen unohdettuun puoleen.


Matka kotikonnuille toimii varsin kiehtovana sukelluksena Ben Whishaw'n ääninäyttelemälle nimikkohahmolle, joka etsiessään tätiään saa tietää enemmän omasta menneisyydestään ja lapsuudestaan. Ohjaaja painottaa materiaalissaan perheen merkitystä ja yhteenkuuluvuuden teemoja, jotka osuivat itselleni rehellisesti aika syvälle. Paddingtonin tavalla omat juureni ovat muualta ja olen taaperoikäisestä asti asunut kuitenkin niin sanotusti ''vieraassa maassa''. Siitä on kuitenkin tullut kotini, niin kuin on Lontoosta nuorelle karhulle.

Teemojen samaistuttavuus on täten ainakin omalla kohdallani todella osuvalla tasolla. Myös perheen kasvaminen eri suuntiin on aina ajankohtainen teema varmasti kaikille katsojille tavalla tai toisella. Siihen elokuvassa vähemmälle huomiolle jäänyt Brownin perhe taas pystyy samaistumaan enemmän kuin hyvin. Perheeseen kuuluvia hahmoja käytetään kuitenkin todella vähän mahdollisuuksiin nähden, mikä kieltämättä pistää silmään pidemmän päälle, mutta kyllä sielläkin resoluutioita saadaan aikaiseksi.


Tapaamme myös matkan aikana Olivia Colmanin esittämän karhujen vanhainkodissa toimivan nunnan, joka ei todellakaan ole epäilyttävä alkuunkaan. Käytännössä koko elokuvan ajan hahmo itse korostaa sitä, että hänen toimensa eivät ole epäilyttäviä, mikä alkuun on ihan huvittavaa seurattavaa, mutta pidemmän päälle se vitsi alkaa hieman turruttamaan. Colman selkeästi pitää hauskaa ja se suotakoot hänelle. Toisena lisäyksenä nostaisin vielä Antonio Banderasin esittämän Hunterin, joka vastaa alueensa paattiajeluista.

Hänen hahmonsa tuntuu istuvan tarinan kokonaiskuvaan ehkä yllämainittua rouvaa luonnollisemmin, minkä vuoksi hänestä saakin ehkä enemmän irti tarinan näkökulmasta katsottuna. Vaikka karikatyyrimäinen on hänkin, on Hunterilla on omat kiehtovat asetelmakoukerot käsiteltävänä, mikä antaa omanlaista maustetta elokuvaan. Trilogian päättävä osa on pääosin viihdyttävää seurattavaa ja jälkikin alleviivatusta ennalta-arvattavuudesta huolimatta oikein toimivaa kaiken kaikkiaan.


Teknisestä näkökulmasta katsottuna se säväyttää jälleen kerran upealla efektityöskentelyllään, eikä siihen suuntaan pysty paljoakaan kritiikkiä antamaan muutamia yksittäisiä hetkiä lukuun ottamatta. Kuvaus on asiansa ajavaa huonoimmillaan ja todella näyttävää parhaimmillaan, mikä kertoo kaiken oleellisen visuaalisesta työpanoksesta. Sademetsä tuo elokuvalle todella kyllästetyn väripaletin, joka tarjoaa väriä moneen lähtöön ja selkeä inkateema antaa konseptille seikkailuhenkisen mysteerin.

Paddington seikkailee on elokuvasarjansa toistaiseksi ''huonoin'' osa, joka yrittää kovasti vangita salaman pulloon siinä onnistumatta. Vaikka se ei ylläkään edeltäjiensä tasolle laadussa, ei se todellakaan tarkoita sitä, etteikö se toimisi mainiona jatko-osana kokonaisvaltaiselle tarinakaarelle. Elokuva on kyllä todella sydämellinen ja emotionaalisesti rikas, mutta pientä hiomistyötä se kipeästi kuitenkin kaipaisi eri osa-alueilla. Siitä löytyy myös mielekkäitä viittauksia Sound of Music- ja Indiana Jones -elokuviin.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 23.1.2025
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com

Kommentit