Ohjaus: Osgood Perkins
Pääosissa: Theo James, Christian Convery,
Tatiana Maslany, Colin O'Brien, Rohan Campbell, Sarah Levy,
Adam Scott, Elijah Wood, Osgood Perkins, Tess Degenstein
Genre: Kauhu, Komedia
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Tällä kertaa on aika palata takaisin Stephen Kingin töihin perustuviin elokuviin, kun vuoroon astelee vuonna 2025 ensi-iltansa saanut kirjailijan vuonna 1980 kirjoittamaan samannimiseen lyhyttarinaan perustuva The Monkey -kauhukomedia. Sen ohjauksesta vastaa hyvin omaperäisen otteen ja visuaalisen ilmeen omaava yhdysvaltalainen Osgood Perkins, joka tuli katsojille varmasti tutuksi viimeistään viime vuotisen Longlegs-elokuvan myötä.
Kingin töihin perustuvat elokuvat ja sarjat ovat enemmän tai vähemmän olleet ailahtelevaisia laadultaan vuosikymmenten mittaan. Vaikka yrityksiä on ollut toki enemmän kuin mitä laki sallii, on niiden seasta nostettavissa muutamia ihan toimiviakin esimerkkejä, joita muistelee lämmöllä. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat täten alhaiset. Onnistuuko The Monkey yllättämään positiivisesti vai ottaako se paikkansa King-adaptaatiopettymysten kasvavassa jonossa.
Petey Shelburn yrittää palauttaa hankkimansa rumpuja hakkaavan vieteriapinan takaisin antiikkiliikkeeseen. Ennen kuin hän ehtii päästä liikkeen omistajan kanssa sopuun asiasta, apina soittaa rumpuja ja epätavanomainen ketjureaktio johtaa kuolettavaan päätökseen. Verilöylyn jälkeen mies katoaa kaupungista jättäen vaimonsa Loisin huolehtimaan yksin kaksoisveljeksistä Halista ja Billistä. Vuosia myöhemmin veljekset löytävät apinan isän kaapista ja vetävät uteliaisuudessaan vieteristä...
Kuten mainitsinkin jo alkuun, odotukseni elokuvaa kohtaan olivat alhaiset. En oikein tiennyt mitä siltä voisi rehellisesti edes odottaa ennakkoon. Ajattelin kuitenkin antaa elokuvan viedä mennessään ja yllätyksekseni se onnistui siinä mainiosti. The Monkey alustaa asetelmansa todella suoraviivaisesti ja hyvin alleviivaavasti. Tässä on teille vieteriapina ja näin se operoi, kun sen rumpujensoiton pistää aluilleen. Saamme poikkeuksellisen hyvän kuvan konseptista ja sen hulvattoman veikeästä tunnelmasta.
Ohjaaja Osgood Perkins virittää katsojan parhaansa mukaan oikeaan mielentilaan ja sopivalle aaltopituudelle elokuvan kanssa. On jopa yllättävää huomata, kuinka helposti se tempaakaan mukaansa alustuksensa aikana. Seuraamme elokuvassa kolmihenkistä Shelburn-perhettä, joka joutuu todelliseen myrskyn silmään isähahmon kadottua kuvasta odottamattomasti. Tatiana Maslanyn esittämä Lois-äiti kasvattaa siitä lähtien kaksoisveljeksiä, joita molempia esittää Christian Convery.
Veljesten välit ovat olleet epäterveellisen tulehtuneita isän katoamisen jälkeen, eikä muutosta parempaan tunnu näkyvän lähimaillakaan. Bill on poika, joka peilaa omat ongelmansa aina Hal-veljeensä kiusaten tätä taukoamatta erilaisin tavoin. Hal taas yrittää yrittää selvitä jokaisesta päivästä jatkuvan paineen alaisena. Kun pojat löytävät mysteerisen vieteriapinan, molempien elämä mullistuu hetkessä astetta traagisemmaksi. Ihmisiä alkaa nimittäin putoilemaan kärpästen lailla heidän ympärillään.
Elokuva on siitä yllättävä tapaus, että vaikka hahmot ovatkin pääosin karikatyyrimäisiä luonteeltaan, onnistuu ohjaaja Perkins saamaan heistä kaiken tarvittavan irti katsojan vähintäänkin alkukantaisen investoitumisen varmistamiseksi. Seuraamme tarinassa, kuinka tilanne alkaa nopeasti eskaloitumaan toinen toistaan hirvittävämpien kuolin tapausten myötä. Tarinallisesti elokuva ajaa asiansa, vaikka ajoittain ratkaisut saattavatkin tuntua jokseenkin ailahtelevilta.
Elokuva jakautuu kahden aikakauden välille, joiden välillä ei hypitä liiakseen, mikä taas pitää jatkuvuuden illuusion väkevästi yllä. Ensimmäinen puolisko keskittyy veljesten lapsuuteen ja sen tuomiin kauheuksiin, kun taas jälkimmäinen hyppää monta kymmentä vuotta eteenpäin seuraamaan jo aikuistuneita hahmoja. Tuolloin kaksikon välit ovat lähes olemattomat, minkä kyllä ymmärtää lapsuuden aikaisten tapahtumien jälkeen. Aikuisversioita heistä esittää asian ajavasti Theo James.
Tunnelmallisesti elokuva on kaikessa raakuudessaan ja traagisuudessaan yllättävän hulvaton mustan huumorin perikuva, joka onnistuu kuin onnistuukin viihdyttämään häiritsevällä luonteellaan. Vaikka se ei välttämättä aina uskaltaisikaan mennä ihan tappiin materiaalinsa puolesta, ovat osa kohtauksista varsin näyttäviä ilmestyksiä. Visuaalisesti elokuva erottuu puolekseen miellyttävästä kameratyöskentelystä ja pahaenteisestä värimaailmasta, joka upottaa katsojan murheellisuuden keskelle.
The Monkey on kaikessa ylilyövyydessäänkin varsin omaperäinen tapaus, joka tempaa katsojan mukaansa ja viihdyttää tätä pääosin pitkin kestoaan. Esillepano miellyttää silmää, vaikka visuaalisten efektien synteettisyys ajoittain ponnahtaakin ikävästi silmille. Vieteriapinan aiheuttamat tappokohtaukset ovat hienosti alustettuja ja toteutettuja. Ne omaavat myös Final Destination -elokuvasarjalle ominaiset piirteet, joita ei voi sivuuttaa. Vaikka loppua kohden elokuva hieman sakkaakin ratkaisujensa puolesta, onnistuu se toimimaan varsin veikeänä ajan käyttönä kokonaisuudessaan.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 25.2.2025
Lähteet: kansikuva www.themoviedb.org, elokuvan tiedot www.imdb.com, www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti